englanninlippu englannin lippu saksanlippu saksan lippu1
soitinbanneri

Kapellimestarit kautta aikojen

Esiintyvä ryhmä

vesa-pekka

VESA-PEKKA LEINO

Vesa-Pekka Leino on toiminut ENS:n kapellimestarina vuodesta 2002 ja on soittokunnan perustajajäseniä. Hänen oma instrumenttinsa on poikkihuilu ja lempimusiikkityylinsä soittaa on rytmimusiikki. Vesa-Pekka on soittanut myös Rauman Poikasoittokunnassa ja Rauman Puhallinorkesterissa.  Hän on suorittanut soiton opintoja Porin Musiikkiopistossa (nykyinen Palmgren-konservatorio).

Juniorit & Esat ja Ellit

heidi

HEIDI LINDROOS

Heidi Lindroos on johtanut Eurajoen Nuorisosoittokunnassa vuodesta 2005. Hänen oma instrumenttinsa on poikkihuilu, jota hän on soittanut 30 vuotta. Heidin lempimusiikkityyli soittaa on swing-musiikki.  

 

Konkarit

kari leino

KARI LEINO

Kari Leino on myös ENS-perustajajäseniä ja toimii tällä hetkellä Uudessakaupungissa musiikkiluokanopettajana, sekä Uudenkaupungin VPK:n soittokunnan kapellimestarina ja taiteellisena johtajana. Kari Leino luotsaa ENS:n Konkareita, ratkiriemukasta orkesteria, jonka jäsenet ovat kaikki entisiä ENS.n nuoria soittajia. Konkarit esiintyvät säännöllisesti ja harjoittelevat epäsäännöllisesti. 

 

Kunniakapellimestarit

esa laihonen

ESA LAIHONEN

Esa Laihonen on jo vuosikymmeniä ollut Eurajoen musiikkielämän sielu, jonka käden jälki näkyy kaikessa pitäjän musiikkitoiminnassa. Esa Laihonen oli perustamassa ENS:aa vuonna 1972 ja jatkoi kapellimestarina aina vuoteen 2002. Sen jälkeen Esa on ollut edeleen mukana Konkareissa trumpettinsa ja sahansa kanssa. Esan pitkää uraa on kiittäminen, kun ymmärretään miten näinkin pienellä paikkakunnalla on toiminut näin kauan näin aktiivinen soittokunta.

 

Markku Lehtihalme

s.1946 - k.1990

Markku Lehtihalme toimi Nuorisosoittokunnan kapellimestarina Esa Laihosen kanssa 18 vuoden ajan. Monipuolisena muusikkona ja opettajana Markku toi lukuisia nuoria soittoharrastuksen pariin ja opetti heitä säntilliseen tyyliinsä. Yhdessä Esan kanssa he muodostivat oivan, toisiaan täydentävän kouluttajaparin. Markun tinkimättömyys sai monet nuoret nostamaan rimaansa soittoharrastuksessa ylöspäin.

Kapellimestareita

Juha Järvinen ( 2000- 2004 )
Miikka Laihonen ( 2004 - 2005 )
Reijo Jortikka

 

Eurajoen Nuorisosoittokunta | Pages by Sari Nieminen